Kun nyt suomalainen koulumaailmakin on joutunut ampumavälikohtauksen uhriksi, alkaa väistämätön julkinen keskustelu syistä ja seurauksista, ja siitä mitä voidaan tehdä tällaisten tapahtumien ehkäisemiseksi. Nuorison mielenterveystyön laiminlyönti on jo ehditty ottaa esiin. Mikäli oikeita syitä ei löydetä, saattaa seurauksena olla jotain entistä pahempaa. Siksi olisi äärettömän tärkeää pyrkiä ottamaan huomioon myös monia vaihtoehtoisia näkemyksiä niiden jo tutuiksi tulleiden ja perinteisiksi käyneiden psykologisten ja sosiologisten, usein välillisesti luonnontieteelliseen maailmankuvaan turvautuvien selitysmallien lisäksi. Kyse saattaa olla henkisistä vammoista, jotka ilmenevät piilevinä koko yhteisön tasolla jokapäiväisessä elämässä, satunnaisten ja aina yhtä traagisten ylilyöntien tapahtuessa tietyllä tavalla näille vammoille herkkien tai alttiiden yksilöiden kautta. Syyt ovat ehkä syvemmällä kuin mihin ns. nykytieteellinen teoreettinen välineistö kykenee näkemään. Samalla on selvää, että perusteltu ja helposti ymmärrettävä vastaus olisi ainoa, josta olisi jotain konkreettista apua. Kuten tietyissä piireissä on jo loputtomiin hoettu, elämme paradoksaalisesti yhtä aikaa suuren hyvinvoinnin ja henkisen sekasorron keskellä. Jälkimmäisestä on kuitenkin näkyvillä vain se kuuluisa jäävuoren huippu, eikä edes sen olemassaolon havaitseminen ole ollenkaan yksinkertainen asia. Tämä voisi olla mahdollisuus ottaa uusi askel; uskaltaa yrittää katsoa ongelmaa toisella tapaa, antaa vaihtoehdoillekin tilaa. Koulumaailman turvattomuudesta on puhuttu enenevissä määrin viimeisen reilun vuosikymmenen ajan, oppilailta puuttuu auktoriteettiusko ja opettajat pelkäävät. Vaikka Jokelassa sattunut ammuskelu onkin Suomessa toistaiseksi pelkkä yksittäistapaus, joka on selvästi ottanut mallia muualta, ei kyseisellä seurauksella ole välttämättä mitään löydettävissä olevaa järkevää syytä nykyisten virallisten selitysmallien valossa. Tarkoituksenani ei ole kääntää huomiota terveen järjen käytöstä hämärien uskomusten puoleen. Haluan vain tuoda esiin sen surullisen totuuden, ettei aiemmin mikään julkisuudessa annetuista selityksistä tämänkaltaisiin murhenäytelmiin ole riittänyt poistamaan sitä tunnetta, että jotain todella oleellista on jäänyt vaille huomiota. Enkä puhu nyt pelkästään omasta puolestani, en edes uskaltaisi, sillä kyseessä on kuitenkin niin syvästi ihmisiä koskettava ja satuttanut asia. Niin kauan kun yleinen henkinen ilmapiiri on näennäisestä järjestyksestä huolimatta jokseenkin sekaisin ja yhteiskuntaa viedään eteenpäin käytännössä lähinnä materiaalisten arvojen johdattelemina, voi vain ihmetellä ja olla suuresti kiitollinen ettei tällainen toistu useammin, niin hirvittävältä kuin se kuulostaakin. Siteeraan Eckhart Tollea, joka totesi syyskuun 11. terrori-iskuihin liittyen, ettei ole ollenkaan hämmästynyt tapahtuneesta: syy on siinä henkisten arvojen huomiotta jättämisessä, joka vielä uudella vuosituhannella maailmaamme riivaa (ehkä yksi suurimmista sekaannuksen aiheuttajista onkin se, että uskonnollisuus ja valtapolitiikka liitetään tähän aina pakosti mukaan). Ihmiset ajautuvat toinen toistaan kyseenalaisempien vaikutteiden vietäväksi, jos henkisyyttä ei oteta vakavasti. Hyvin kuvaavaa on myös se jatkuva sensuuri, johon yritykset tuoda asia esille yleensä hukutetaan. Vastuu on edelleen meillä kaikilla, ja näyttäisi siltä, että se on kasvava vastuu. Antti Filppu
|